Vuoden pelit 2009

Koska tällä viikolla jaettiin paljon palkintoja interaktiivisen viihteen merkkipylväille ajattelin tehdä tämän lyhyen listan nimistä joita pitäisin itse tämän vuoden merkkipaaluina.

Vuoden peli 2009:

Uncharted 2: Among Thieves

Vuoden 2009 paras Wii peli:

MadWorld

Vuoden 2009 paras Playstation peli:

Uncharted 2: Among Thieves

Vuoden 2009 paras Xbox peli:

Forza Motorsport 3

Vuoden 2009 paras Windows peli:

Dragon Age: Origins

Vuoden 2009 paras kannettavanlaitteen peli:

Grand Theft Auto: Chinatown Wars

Vuoden 2009 paras toimintapeli:

Killzone 2

Vuoden 2009 paras tappelupeli:

Street Fighter 4

Vuoden 2009 paras seikkailupeli:

Assassin's Creed 2

Vuoden 2009 paras roolipeli:

Dragon Age: Origins

Vuoden 2009 paras moninpeli:

Call of Duty: Modern Warfare 2

Vuoden 2009 paras urheilupeli:

NHL 10

Vuoden 2009 paras autopeli:

Forza Motorsport 3

Vuoden 2009 paras musiikkipeli:

The Beatles: Rock Band

Vuoden 2009 paras digitaalinenjakelupeli:

Flower

Vuoden odotetuin peli:

Final Fantasy 13

Laite: Apple Mini DisplayPort to VGA Adapter

Arvosana: Neljä tähteä

Arviointi:
Erittäin laadukas, mutta samalla hyvin kallis ja erittäin lyhyt johdon pätkä joka ostetaan vain pakon edessä kun halutaan digitaalisesta Mini DisplayPort-liittimestä analoginen VGA-signaali ulkoiseen näyttölaitteeseen. Sovittimen muotoilu sekä puhtaan valkoinen pinta tekevät siitä hyvän näköisen ja käytännöllisen.

En voi oikein suositella tätä muille kuin esim. Applen kannettavan henkilökohtaisen tietokoneen ostaneille ihmisille ja ylipäätänsä heille joilta löytyy se Mini DisplayPort-liitin tietokoneesta. Sekä tietysti niille jotka oikeasti käyttävät hyvin paljon projektoria tai ulkoista näyttöä sekä tarvitsevat piuhan joka ei petä kriittisellä hetkellä.

"Kyllähän tuo on vähän rujon näköinen yhdistelmä..."

Jos tälläistä on hankkimassa kannattaa ennemmin Yhdysvalloista tilata toisen valmistajan vastaava sovitin jonka hinta on todennäköisesti vain kolmasosa tai vähän päälle tämän laitteen noin 30€ hinnasta.

Laite: Microsoft Xbox 360 Controller for Windows

Arvosana: Kolme ja puoli tähteä

Taustatiedot:
Windows-käyttäjille on saatavilla monia hyvinkin erikoisia ja erillaisia palikoita ja kapuloita pelaamiseen. Yksi tämän hetken tärkeimmistä on kuitenkin varmasti Microsoftin vuonna 2006 alkuvuodesta julkaisema peliohjain Windows-pelaajille, joka on noussut nopeasti kohtalaisen tärkeään asemaan Microsoftin Games for Windows-ohjelman myötä.

Jotta pelin kehittäjät saisivat peliinsä Games for Windows-leiman tulee pelin kattaa tietyt tekniset vaatimukset joita Microsoft edellyttää pelin tekijöitä. Tästä standardisoinnista on monia hyötyjä kuten se, että Microsoft kykenee varmistamaan nyt julkaistavien pelien toimivuuden myös tulevaisuuden Windows-alustan käyttöjärjestelmillä.

Mielestäni ohjelma on kuitenkin tuonut mukanaan myös huonojakin asioita. Eräs Games for Windows-ohjelman edellyttämistä vaatimuksista on tuki Xbox 360:n peliohjaimen Windows-yhteensopivalle mallille. Tämä on saanut aikaiseksi tilanteen, jossa kaikkien muiden valmistajien peliohjaimien toimivuus on selkeästi heikentynyt peleissä jotka kuuluvat Games for Windows-ohjelmaan. Ilman Xbox 360 Controller for Windows:ia peleissä kuten Gears of War, Halo 2 ja monissa muissa voi heittää hyvästit peliohjaimen käytölle. Toisaalta syrjinnän vuoksi peleissä kuten esimerkiksi Geometry Wars vain hyvin yksinkertainen sauvaohjain tuki mahdollistaa muidenkin ohjainten käytön valmistajien omien ajureiden kautta.

Tästä johtuen olen joutunut hankkimaan mielestäni keskiverto ohjainta kalliimman Xbox 360 Controller for Windows-ohjaimen. Ja tässä kirjoitan hieman mielipiteitäni liittyen ohjaimeen ja sen toimivuuteen sekä siihen oliko se lopulta hintansa arvoinen.

Paketointi:
Xbox 360 Controller for Windows-ohjaimen pakkaus avautui kohtalaisen helposti saksilla. Muovia on mielestäni käytetty turhan paljon ja pakkauksen olisi voinut toteuttaa paremmin. Kaikki oleelliset valmistajat, Sony, Nintendo ja Microsoft lupailivat viime vuonna, että pakkausten materiaaleihin ja ympäristöystävällisyyteen aletaan kiinnittämään enemmän huomiota. Esimerkiksi Logitech:än toimittaa pääasiassa ohjaimensa pahvilaatikoissa jotka ovat täydellisesti kierrätettävissä uudelleen.

Ohjain:
Xbox 360:n ohjain on väritykseltään pääasiassa beigen sävyinen ja tyylitelty vaalean harmailla yksityskohdilla. Pidän tätä ruman näköisenä ohjaimena verrattuna Sonyn mattamustiin, Nintendon puhtaan valkoisiin ja Logitechin metallisävyisiin ohjaimiin. Vaikka tällä nyt ei niin kovin paljon merkitystä olekkaan.

Ohjain istuu mukavasti käteen vaikka vaikuttaakin aavistuksen liian isolta. Vasen tatti ja nappulat ovat hyvin peukaloiden ulottuvilla, mutta suuntaohjain ja oikea tatti edellyttävät ohjaimesta toisenlaisen otteen ottamista jos niihin mielii päästä käsiksi. Ala-liipaisimet ovat sopivassa paikassa ja niiden vetäminen etusormilla onnistuu helposti.

Xbox 360:n ohjaimen ylä-liipasimia ja suuntaohjainta tosin ihmettelen kovasti. Kuinka on mahdollista, että Microsoftin suunnittelijat ovat voineet keksiä niin rupuiset ylä-liipaisimet? Ne tulevat todennäköisesti hajoamaan jos niitä joutuu usein hiplailemaan. Lisäksi niihin ylettyminen etusormilla on hankalaa. Toinen iso ongelma on ohjaimen suuntaohjain eli d-pad. Se on surkeinta suunnittelua mitä olen ikinä missään ohjaimessa nähnyt ja mielestäni lähes täysin käyttökelvoton verrattuna mm. Gravisin, Sonyn, Nintendon ja Logitechin ohjainten suuntaohjaimiin.

Xbox 360 Controller for Windows-ohjain on tukevaa tekoa, väittäisin sitä myös jäykemmäksi pidellä kuin mitä Sony:n "Playstation 3"-viihdejärjestelmän SixAxis-ohjain on. Toisaalta pidän Gravisin ja Logitechin valmistamia ohjaimia Xbox 360:n ohjainta kestävempinä tuollaisen nopean testin perusteella jossa vääntelin ohjaimia käyttämällä kohtalaista voimaa.

Xbox 360:n ohjaimen johto on hyvää laatua ja noin puolet pidempi kuin mitä Logitechin ohjaimessa. Johdossa on loppupäässä liitin kohta jota ohjaimen ohjekirja selittää, että kyseessä on "turvavapautin" jonka tarkoituksena on "pienentää mahdollisuutta, että Xbox 360 - tai tietokone putoaa, kun johdosta vedetään." Omissa kokeiluissani tosin "turvavapauttimen" sijasta irtosikin USB-liitin muutaman kerran.

Annan ohjaimelle plussaa siitä, että se uskaltaa olla langallinen. Langattomia laitteita on aivan liikaa ja varsin mielelläni käytän langallisia koska ne mm. reagoivat joissain tilanteissa nopeammin kuin langattomat ja ovat energia taloudellisempia.

Pakkauksen sisältö.

Ohjaimen käyttö:
Ohjain otetaan käyttöön kytkemällä se Windows-käyttöjärjestelmää käyttävän tietokoneen USB-porttiin. Tosin tätä edeltää ajurien asentaminen ja koneen uudelleen käynnistäminen jos käytössä on Windows XP. Windows Vista ja Windows Seven Beta 1 osasivat automaattisesti hakea Microsoft Update-sivustolta ajurit, asentaa ne, ja ottaa ne vielä käyttöön ilman uudelleen käynnistystä tai sen kummempaa sähellystä.

Halutessaan voi asentaa ohjaimen mukana tulevalta Xbox 360 Accessories-cd-levyltä ohjelmiston joka helpottaa useampien ohjaimien käyttöä ja niiden järjestystä samassa tietokoneessa. Kyseisen ohjelmiston asentaminen edellyttää koneen uudelleen käynnistymisen Windows käyttöjärjestelmästä riippumatta.

Hyvänä lisänä pidän sitä, että ohjainta voidaan käyttää myös "Xbox 360"-viihdejärjestelmän kanssa.

Suoritin ohjaimella pelitestejä tunnettujen Xbox-pelien Windows-käännöksissä käyttäen Windows Seven:in julkista Beta 1-julkaisua. Gears of War for Windows ja Halo 2 for Windows Vista olivat pääasialliset kokeilujen kohteet, mutta myös joitakin pienempiä pelejä kuten Geometry Wars ja Darwinia pääsi mukaan testiin. Xbox 360:lla ohjaimen testaamiseen käytettyjä pelejä olivat mm. Dead or Alive 4 ja Forza Motorsport 2.

Tämä on yksi helpoimmista ohjaimista ottaa pelissä käyttöön asentamisen jälkeen olettaen, että pelistä löytyy suoraan tuki ohjaimelle tai ohjaimen käyttämälle ohjelmointirajapinnalle.

Pelit ja ohjelmistot huomaavat ohjaimen automaattisesti ja suurin osa ohjainta tukevista peleistä sisältää myös ohjainta varten tehtyjä valikkoratkaisuja jolloin valikoissa esim. "paina enter-näppäintä aktivoidaksesi kytkimen" lukeekin "paina x-näppäintä aktivoidaksesi kytkimen" jossa x:n kohdalla on sininen x-painike jollainen löytyy ohjaimesta.

Peleissä ohjain reagoi ihan asiallisesti ja toimii useimmiten ihan hyvin. Joitakin outoja tilanteita oli jossa ohjain tuntui pienellä, alle murtosekunnin viiveellä reagoivan joihinkin käskyihin, mutta ne todennäköisesti johtuvat pikemminkin käyttöjärjestelmästä koska näitä viiveitä en kohdannut Xbox 360:lla.

Myöhemmin iltapäivällä sain ohjaimen oikean puoleisen "sarven" halkeamaan puristettuani sitä hieman liian lujaa. Alkuperäinen olettamukseni ohjaimen kestävyydestä oli siis väärä. Noh, ei voi mitään.

Pelitestien aikana huomasimme kaverini kanssa, että oikea tatti vinkui ja kitisi hyvin ikävästi kun sitä käänsi nopeasti edes takaisin. Todennäköisesti käsiini päässyt ohjain oli jonkinlainen maanantaikappale, sillä myöhemmin iltapäivällä onnistuin myös saamaan muovikuoren halkeamaan ohjaimen oikeassa sarvessa. Lisäksi ohjain alkoi helisemään muutaman päivän käytössä oltuaan. Tämä on sikäli ikävää, että kyseessä on kallein ikinä ostamani palikka pelaamiseen. Noin 45€ ja siinä on vikaa heti ensimmäisestä käyttöpäivästä lähtien.

"Sukupolvet kohtaavat toisensa..."
Takaoikealta lähtien: Gravis Gamepad Pro, Logitech Rumble Pad 2,
Sony SixAxis ja Microsoft Xbox 360 Controller for Windows.

Käyttöjärjestelmä tuesta vielä sen verran, että koska kyseessä ei ole standardien mukainen peliohjain Esim. Mac OS X-käyttöjärjestelmässä ohjaimesta ei ole juurikaan mitään hyötyä. Sama pätee myös Gnu/Linux-pohjaisiin käyttöjärjestelmiin. Saatavilla on kyllä avoimen lähdekoodin yhteisön rakentamat ajurit kummallekin käyttöjärjestelmälle ja onneksi niiden toimivuus oli lyhyen kokeilun jälkeen mielestäni ihan kohtalainen. En silti ostaisi tätä käytettäväksi pelkästään muiden kuin Windows-alustan käyttöjärjestelmien kanssa. Ottakaa ennemmin Logitech:n ohjain jos käytössä on vain Linux tai Mac. Sivuhuomautuksena, että Windowsille tarkoitettu Xbox 360:n langaton ohjain ei käytä Bluetooth-yhteyttä kuten SixAxis ja Wii-mote käyttävät, vaan suljettua Microsoftilla kehitettyä RF-tekniikkaa johon ei ainakaan vielä ole saatavilla ajureita vaihtoehtokäyttisten käyttäjille.

Suosittelen muutenkin välttämään Xbox 360 Controller for Windows:in langatonta versiota joka on selkeästi yksi surkeimpia ohjaimia mitä olen ikinä pitänyt kädessäni. Se on selkeästi huonompi mm. siksi, että ohjaimen pohjassa ei ole huomattavasti sormitilaa vievää järkyttävän rumaa paristokoteloa. Paristolaatikon vuoksi siitä tukevan käsiotteen saaminen on hyvin hankalahkoa. Kun tähän yhtälöön lisätään melkein kaksinkertainen paino nähden langalliseen veljeensä voi vain ihmetellä Microsoftin suunnittelu osaston kyvyttömyyttä luoda langaton malli muuten niin hyvästä langallisesta ohjaimesta. Kaikessa paistaa vähän sellainen hätäily ja viimeistelyn puute langattomassa ohjaimessa. Lisäksi, vaikka sitä ei ole vielä ihan varmaksi todistettu, Microsoftin ohjaimissa käyttämä RF-tekniikka kuulema häiritsee Wifi-signaaleja.

Arviointi:
Ohjaimesta jää hyvä maku käteen pienistä laatu ongelmista huolimatta. Ohjain toimii ja käyttäytyy hyvin asiallisesti vaikka varmasti parempiakin on saatavilla. Esimerkkinä mainittakoon, että miltein mikä tahansa muu ohjain sisältää paremman suuntaohjaimen kuin Xbox 360 Controller for Windows. Kokonaisuus painaa kuitenkin kupissa enemmän, ja siksi on sanottava, että ohjain on kaikista ongelmistaan huolimatta hyvä mittapuu vertailua varten.
Ohjelmisto-puolelta ohjaimelle pitää löytyä tuki tai ohjain ei ehkä toimi niin kuin sen pitäisi, tämä siksi, että ohjain ei noudata yleisesti sovittuja standardeja. Toisaalta Games for Windows-standardisointi on ottanut hyvin tuulta alleen ja pelejä jotka tukevat ohjainta tulee koko ajan lisää.
Ohjaimen muotoilu pakottaa käyttäjän hakemaan ja ottamaan ohjaimesta juuri sen tietyn tyylisen otteen, mutta käyttäjä todennäköisesti tottuu siihen kohtalaisen nopeasti jonka jälkeen ohjain pysyy kädessä pidempäänkin ilman suurempi ongelmia. Ohjaimen suuri koko toisaalta asettaa rajoituksia nuoremmille käyttäjille ja huonolla otteella pelaavan henkilön käsiä saattaa alkaa särkemään pidemmällä aika välillä.
Ohjaimen hinta oli hieman korkeahko nähden siihen minkä arvoinen se todellisuudessa mielestäni on, mutta en pidä sitä esteenä kohtalaisen laadukasta perusohjainta etsivälle.

Musiikki: See-Saw - Dream Field

Arvosana: Neljä ja puoli tähteä

Artisti (lyhyesti):
See-Saw on Japanilainen kahden naisen duo joka tuottaa hieman toisenlaista pop-musiikkia kuin mitä ihmiset ovat tavallisesti tottuneet kuuntelemaan. Newage ja rock -sävyjä kohtalaisen onnistuneesti sekoittavan yhtye koostuu Chiaki Ishikawan laulusta ja Yuki Kajiuran melodioista. Yhtyeessä oli alunperin kolmaskin nainen, Yukiko Nishioka, joka lähti yhtyeestä vuonna 1994 ollakseen täysipäiväinen kirjailija. Vuonna 1995 yhtye hajosi, mutta heräsi henkiin uudelleen 2001. Ja on julkaissut muutamia albumeita joista kirjoitus hetkellä uusin on vuonna 2003 valmistunut Dream Field.

See-Saw on tuottanut muutamiin tunnettuihin japanilaisiin animaatio sarjoihin kauden avaus ja lopetus kappaleita ja kokonaisia ääniraitojakin. Näitä ovat mm. .hack//Sign, .hack//Liminality, Noir ja varmasti tunnetuimpina Mobile Suit Gundam Seed ja Mobile Suit Gundam Seed Destiny -sarjojen tunnus musiikki. Soolo uriin sen kummemmin paneutumatta maininnan ansaitsevat Kajiuran työ Madlax-sarjan parissa ja Ishikawan työ Simoun ja Mobile Suit Gundam Double 0-sarjojen musiikin parissa.

Miksi mainitsin nämä sarjat? Se selviää kohta, sillä Dream Field on eräänlainen henkinen tukipohja kummallekkin naiselle josta he ovat ottaneet askeleita eteenpäin pitkän taukonsa jälkeen.

Kappaleet:

1. 君がいた物語 (Dream Field ver.) [ Anata ga Ita Monogatari (Dream Field ver.) ]

Albumin avaus biisi jää vähän mysteeriseksi, se yrittää olla räväkkä aloitus albumille, mutta toimisi paremmin albumin loppupäässä tai keskivaiheilla. Se kuitenkin tutustuttaa kuulijan nopeasti, ehkä turhankin nopeasti See-Sawin äänimaisemaan jota värittävät vahvasti kevyt, mutta voimakkaasti painottunut rummuttelu, Ishikawan-laulu sekä sähköiset syntetisaattori äänet kuten elektroniset viulut, tuulenhuminat, etno ja sähkökitara-efektit. Toimii tv-sarja .Hack//Liminalityn kolmanen jakson avauskappaleena.

2. 黄昏の海 [Tasogare no Umi]

Etninen balladi joka lainaa japanilaisesta kansan perinteestä teemoja. Kappale esittelee mielestäni hyvin luonnollisella tavalla Chiakin kykyä laulajana ja hänen valtavaa äänialaa. Hän on kappaleessa täysin kotonaan eri tyylisten soittimien soidessa taustalla. Vahvuudet tulevat paremmin esiin albumissa myöhemmin, mutta tämä kappale antaa kuulijalle jo pientä esimakua tulevasta.

3. LOVE [LOVE]

Kevyellä akustisella kitaraosuudella alkava balladi joka on kiistämättä albumin parhaita kappaleita. Huilu-soolot välissä luovat sopivasti tunnelmaa jota ei valtavirran musiikissa kovinkaan useasti pääse kokemaan. Pienet tauot tekevät kappaleesta herkän ja lopun basso teema luo mukavan pehmeän lopetuksen. Henkilökohtaisesti en pitänyt kappaleesta, mutta balladeja paljon kuuntelevat varmasti ihastuvat kappaleeseen. Tätä on käytetty Noir tv-sarjassa.

4. Emerald Green [Emerald Green]

Heti perään seuraa toinen kappale josta en oikein pitänyt. Se on niin ikään rock balladi, vain eri asetelmasta kuin edellinen. Kappale toimisi paremmin albumin loppupuolella samalla kun lukee albumin kannesta tekijöitä ja maistelee viiniä samalla läheisen ystävän kanssa. Sähkökitara soolo välissä ei jätä kylmäksi ketään J-Rock/Pop musiikista pitävää. Puhumattakaan nyt soolon toisesta osasta joka koostuu cembalolla soitetusta, tarkkaan harkitusta yhdistelmästä tunnelmaa keventävistä nuoteista. Syntetisaattorilla soitetaan vielä toinen loppukevennys joka luo vähän surulliselle kappaleelle onnellisen lopun tunnelmaa.

5. あんなに一緒だったのに [Annani Issho Dattanoni]

Albumin parasta materiaalia on ehdottomasti Annani Issho Dattanoni (suom. Kun olimme niin läheiset). Kappale on varmasti tuttu Gundam harrastajille Seed-sarjasta jossa se toimii eräänlaisena koko Cosmic Era-ajanjakson teemana. Sitä käytettiin ensimmäisen tuotantokauden lopetus musiikkina ja myöhemmin esiintyy sarjan eri osissa hieman repaleista äänimaisemaa yhdentävänä teema-musiikkina dramaattisissa kohtauksissa ja luovana tunnelman tehostajana. Pohjimmiltaan kappale on perus J-Rock kappale jossa on jonkin verran mukana elektronista äänimaisemaa joka mielestäni piirtää kuvaa siitä tulevaisuuden näkymästä josta Gundam-sarjoissa on kyse.

Kappaleen viulu-soolo on kohtalaisen piristävä ja tuo haikeaan kappaleeseen sitä kaivattua tasapainoa suoran toiminnan muodossa. Tämä toteutetaan rikkomalla tarkoituksella vähän kaavaa jota kappale noudattaa, mutta ristiriitaisuuksia ei siitä huolimatta esiinny mikä osoittaa mielestäni Kajiuran kyvyt säveltäjänä. Keinotekoinen elektroninen basso jää kuitenkin vähän ontoksi ja puhkeaa kuin saippuakupla keskellä kappaletta. Se kuitenkin pitää kokonaisuuden joustavasti kasassa vaikkakin hieman yltiö dramaattisen temppuilun vuoksi häiritsee kuuntelijaa taustalla.

Chiakin laulu täydentää ja korjaa kokonaisuuden kuitenkin hyvin kauniiksi kuvaksi joka on kuin unesta josta ei haluaisi herätä. Tämä on se kappale jonka vuoksi "Dream Field" ostetaan levy hyllyyn jos sitä ei sieltä jo löydy.

6. 千夜一夜 [Sen Ya Ichi Ya]

Tässä on ehkäpä tämän albumin eeppisimpiä kappaleita. Se on .Hack//Liminality tv-sarjan toinen avaus kappale. Se on marssi joka etenee määrätietoisesti yhteen ainoaan suuntaan. Sulavat jouset ja hieman koomiset piano osuudet tekevät kappaleesta jännän kuultavan. Vokaalit ovat voimakkaat ja itsevarmat, mutta samalla kappaleen loppua kohti niiden vaikutus haihtuu hieman. Basso ei tässäkään biisissä yksinkertaisesti kykene pysymään housuissaan vaan alkaa temppuilla hieman omiaan. Ja se häiritsee. Kappaleen voisi tiivistää "yllätykseksi". Albumin keskimmäisenä kappaleena kuulija todennäköisesti osaa jo olettaa mitä seuraavaksi saattaisi olla tulossa, mutta sen perus See-Saw kappaleen sijaan esitetäänkin jälleen hieman erilainen, omaa tietään kulkeva, kappale. Ehkä vähän liian pitkä kuitenkin ja väsyttää kuulijansa loppusuoralla.

7. 月ひとつ [Tsuki Hitotsu]

Voimakas balladi joka on sävelletty Gundam Seed tv-sarjaa varten. En sanoisi sitä kovin rennoksi lievästi jännittyneen tunnelman vuoksi, mutta sitäkin elementtiä tästä löytyy. Erityisesti rummut tuovat sen mukaan. Vapaa muotoinen akustinen kitara taustalla luo tunnelmaa joka on suoraan kuin vanhemmista James Bond elokuvista tunnetut teemat. Ishikawan laulu on sulavaa, mutta parempaankin olisi ollut kykyjä.

8. 夏の手紙 [Natsu no Tegami]

Ehkä vähän kliseinen balladi niin rakenteensa kuin myös sanoitustensa puolesta. Tässä vaiheessa balladit alkavat jo vähän kyllästyttää, mutta kaikesta huolimatta se on ok kappale. Elektroninen kellon kilke taustalla ärsytti ja kappaleen kokonaisuutta häiritsi erityisesti se, että se ei lakkaa missään vaiheessa. Se pysyy samana koko yli pitkän seitsemän minuutin kappaleen läpi. Se myös kilpailee albumin huonoimman balladin paikasta Indigon kanssa.

9. Obsession [Obsession]

Albumin parhaimpiin kappaleisiin lukeutuva Obsession ei varmasti jätä ketään J-Pop fania kylmäksi. .Hack//Sign tv-sarjan aloituskappaleena paremmin tunnettu musiikki on sulava elektronisen tanssi musiikin ja etnon risteytys. Kappale on varmaankin myös albumin tunnetuin kappale sillä useimpien anime harrastajien ainakin tulisi tunnistaa tämä. Kekseliäs vähän alle viisi minuuttia pitkä kappale on ensimmäisen kuuntelu kerran jälkeen nopeasti ohitse ja vaatii itselleen useamman kuuntelu kerran jotta sen sisään pääsee kunnolla. Eetterimäinen ja reunoiltaan säröinen ovat sanoja joilla kappaletta ehkäpä voi parhaiten kuvata. Sanoitukset ovat kehnot, mutta paremmat kuin mitä keskimäärin tanssimusiikki kappaleissa yleensä on. Tämä on muuten albumin ainoa täysin englannin kielinen kappale. Arvelen, että sillä on jotain tekemistä sanoitusten kehnouden tai pikemminkin niiden puutteen kanssa.

10. 記憶 [Memory]

Vähän mysteeriksi jäävä kappale joka minulle edustaa albumin täyteeksi valittua huttua. Kokonaisuuden täydentävä kappale jossa se aikaisemmin rivissä sekoillut elektroninen basso päästetään valloilleen ja sen annetaan tehdä mitä haluaa. .Hack//Sign sarjan ääniraidalta löytyvä kappale on sanoituksiltaan mielenkiintoinen joten on harmi, että kielimuurin vuoksi se tuskin avautuu useimmille kuulijoillensa. Synkät sävyt värittävät ja pukevat kappaletta hyvin.

11. Jumping Fish [Jumping Fish]

Tätä biisiä pyöritin aika paljon. Albumin paras balladi jota kuuntelee mielellään kun ulkona lunta sataa maahan, juo lämmintä juomaa ja lukee mieleistään kirjaa. Tunnelmallinen balladi jossa on paljon lämpöisiä sävyjä. Yksinkertainen ja suloinen piano teema jää erityisesti mieleen. Kappale myös esittelee hyvin Chiakin kykyjä laulajana vaikkakin välillä on vähän turhan hallitseva kapaleen aikana. Sanoitukset ovat keskitasoa paremmat.

12. 優しい夜明け [Yasashii Yoake]

.Hack//Sign tv-sarjan lopetuskappale. Mitäköhän tästä voisi sanoa. Se on ainakin hyvin tunnelmallinen kuten muutkin albumin kappaleet. Siinä on sitä jotain tiettyä viehätystä. Se on ennen kaikkea hyvin kirjoitettu ja esitetty. Kappale kannattaa kuunnella kokonaisuudessaan. Vaikka olisi nähnyt .Hack//Sign sarjan ja uskoo tietävänsä tämän kappaleen. Tämä on leikkamaaton versio kappaleesta ja täysin eri kokoluokassa kuin se pieni esimaistiainen jonka kuulee Signin lopussa. Albumin kolmanneksi paras kappale loistaa iloisine soittimineen ja lohduttavina teemoineen. Sarjan aikanahan kappaleeseen suhtautuminen muuttuu sitä mukaan kun sarja etenee ja juoni paljastuu katsojalle. En voisi kuvitella sopivampaa loppumusiikkia. Mutta samalla tavalla myös itse biisi elää ja avaa itseään kuuntelijalle aina vähitellen. Rummut ja jouset pelaavat niin sujuvasti yhteen, että kyyneliä meinaa alkaa kertymään poskille.

13. Indio [Indio]

Vähän tavanomaisuuksiin sortuva tyypillinen rakkaus balladi. Albumilla on parempiakin. Tämä löytyy myös tv-sarja Noirin ääniraidalta. Albumi olisi ollut hyvä ilmankin tätä kappaletta, mutta se on ihan mukava lisä. Albumin lopetus kappaleena se tosin jättää pienen pettymyksen.

...

Seuraavaa See-Saw albumia odotellessa (sitten kun se joskus tulee, jos tulee) tätä kelpaa kuunnella. Hyvin ajatonta, vaihtelevaa musiikkia kaikille. Nekin jotka eivät tavallisesti kuuntele japaniksi laulettua musiikkia sietäisi istuttaa tämän albumin ääreen sen yhden tunnin ja seitsemän minuutin keston ajaksi.

Elokuva: Max Payne

Arvosana: Neljä tähteä

Juoni (lyhyesti):
Max Payne on jenkki kyttä jonka vaimo ja tytär on tapettu. Yksi kolmesta murhaajasta on yhä pakoteillä. Payne on turhaan yrittänyt etsiä murhaajaa kolme vuotta tuloksetta. Yhtäkkiä esiin ilmestyy muutaman vuoden ihmettelyn jälkeen johtolankoja jotka vievät hyvin nopeasti Paynen oikeille jäljille ja lopulta Payne saa kostonsa.

Arviointi:
Max Payne on toiminta elokuvana erinomainen, se on tyypillistä jenkkitoiminta elokuvaa parempi ja sen soundtrack on kaunista kuunneltavaa. Toiminta kohtaukset ovat sekä hauskoja, että vauhdikkaita. Juoni on vähän rönsyilevä koska käsikirjoitus on lievästi epäonnistunut. Siirtyminen pelistä elokuvaksi ei ole onnistunut täydellisesti ja puuttuvia kohtia on koetettu paikata ihan kiitettävästi. Ongelma kuitenkin on jäänyt ja elokuvassa on muutamia "mitä vittua!" ja "miksi tämä on tehty näin?" kohtauksia. Joitakin kohtia elokuvassa on myös aivan turhaan esim. lääkefirman johtajattaren osuus jää hämäräksi koska hänen osuudestaan ei kerrota juuri yhtään mitään muuta kuin, että hän on osallisena koko touhussa. Juoni ei seuraa orjallisesti pelin tapahtumia (eikä elokuva edes itse tunnu noudattavan välillä omaakaan tarinaansa täysin). Elokuva myös kärsii jonkin verran siitä, että se on leikattu jenkkilän k-15 muotoon. Matrixista tutut ajanhidastus tehosteita olisi voinut käyttää paremminkin hyödyksi sillä nyt niitä oli vain muutamassa kohdassa ja ne ovat kuitenkin Max Paynen tavaramerkki.

Kaiken kaikkiaan, minä pidin, mutta tämä on niitä elokuvia jotka pitää itse nähdä ja muodostaa mielipiteensä sen perusteella. Tässä on vähän halvan SinCityn makua, mutta se ei sitä varsinaisesti pilaa. Elokuvan visuaalinen puoli on huikea vaikka ohjaajan dramatisoinnit ovatkin vähän mitä ovat. Minusta Max Payne on toistaiseksi paras ns. pelielokuva sitten Mortal Kombat-elokuvan, ja kaikista puutteistaan huolimatta varsin viihdyttävä elämys.

Arvosteltu

Tarkoituksenani on kirjoittaa tänne omia arvosteluitani erillaisista kirjoista, peleistä, elokuvista ja musiikista. Tarkoituksena on tehdä eräänlaista dokumentaatiota kokemuksistani median kanssa josta kirjoitan. Tulen kirjoittamaan myös retro arvosteluitakin. :)